Kiinteistöalalla pelättiin viime vuonna arvojen romahtamista. Teknologiakiinteistöjen omistusten osalta merkittävää arvonalentumista ei kuitenkaan nähty, vaan yhtiön tase kasvoi ja liiketoiminta pyöri lähes entiseen malliin.
Kiinteistömarkkinoita painoivat viime vuonna tutut haasteet viimeisten kahden vuoden ajalta: sopeutuminen korkeampaan korkotasoon nollakorkovuosien jälkeen, matalammat lainoitusasteet sekä yleisesti kallistunut ja niukempi rahoitus. Maailmantalouden epävarmuus ei kuitenkaan konkretisoitunut Teknologiakiinteistöjen toimintaan, sillä yhtiön liikevaihto kasvoi vajaat viisi prosenttia 42 miljoonasta eurosta 44 miljoonaan euroon.
Yhtiön liikevoitto nousi 45,9 miljoonaan euroon.
– Liikevaihtoa kasvattivat uudet vuokraukset ja vuotuiset indeksikorotukset. Pitkäaikaisten vuokrasopimusten vuoksi julkissektorin tilankäytön tehostuminen ei vielä heijastunut Teknologiakiinteistöjen viime vuoden liikevaihtoon, kertoo Teknologiakiinteistöjen toimitusjohtaja Mikko Lehtinen.
Tase kasvoi 559 miljoonaan euroon
Teknologiakiinteistöt investoi vuonna 2024 yhteensä 34 miljoonaa euroa vuokralaismuutoksiin ja uudishankkeisiin, joista merkittävimpiä olivat GeneCity ja AkvaCity.
– Vuosi 2024 oli uusien hankkeiden osalta edellisvuotta hiljaisempi. Biovianille toteutetun tehdasrakennus GeneCityn rakennustyöt valmistuivat vuoden 2024 lopussa, ja hanke luovutetaan käyttäjälle puhdastilaurakan valmistuttua syksyn aikana. Turun Vesihuollolle toteutettu puurakenteinen AkvaCity puolestaan valmistui keväällä 2025.
Biovianille toteutetun tehdasrakennus GeneCity rakennustyöt saatiin valmiiksi vuoden 2024 lopulla, ja hanke luovutetaan käyttäjälle puhdastilaurakan valmistuttua syksyn aikana.
Yhtiön omistamien kiinteistöjen ja etenkin tonttiomaisuuden arvot nousivat kahden laskuvuoden jälkeen yhteensä 24,2 miljoonalla eurolla. Tämän seurauksena Teknologiakiinteistöjen tase kasvoi 504,5 miljoonasta 559 miljoonaan euroon. Kasvaneesta liikevaihdosta ja arvonnousuista johtuen myös yhtiön liikevoitto nousi 45,9 miljoonaan euroon, tuloksen ollessa 23,8 miljoonaa euroa.
Palveluista toinen tukijalka
Teknologiakiinteistöjen käyttökate pysyi vuonna 2024 lähes ennallaan, ollen 54,9 prosenttia. Vuokrausliiketoiminnan käyttökate oli 62,4 prosenttia ja palveluliiketoiminnan käyttökate oli 12,5 prosenttia.
– Näemme etenkin palveluliiketoiminnassa paljon tulevaisuuden potentiaalia, ja uskomme, että se tuottaa asiakkaillemme merkittävää lisäarvoa ja helpottaa arkea.
Yleisen taloustilanteen heikentyminen ja hybridityön yleistyminen näkyi koko kiinteistöalan tavoin myös Teknologiakiinteistöjen käyttöasteessa. Yhtiön taloudellinen käyttöaste pysyi kuitenkin edelleen hyvänä, vaikka se laskikin vuoden 2023 lopun 94,5 prosentista 92,8 prosenttiin.
Mikko Lehtinen näkee toimitiloihin liittyvissä palveluissa paljon tulevaisuuden potentiaalia.
– Toimistotilojen kysyntä seuraa tyypillisesti talouden yleisiä suhdanteita muutaman kvartaalin viiveellä, joten odotamme vuokrauskysynnän elpyvän samassa tahdissa Suomen talouskasvun kanssa. Tästä huolimatta jo tiedossa olevat julkissektorin tilojen tehostamistarpeet tuottavat haasteita meille tulevina vuosina.
Markkinatilanteesta huolimatta Teknologiakiinteistöjen keskimääräinen neliövuokra nousi 20,5 eurosta 21,2 euroon. Samaan aikaan kiinteistöjen hoitokulut saatiin pysymään maltillisina, mikä paransi liiketoiminnan kannattavuutta.
– Kokonaisuudessaan selvisimme hyvin haastavasta vuodesta. Uskon, että tarjoamamme tehokkaat ja houkuttelevat tilat sekä niihin liittyvät palvelut vetävät asiakkaita puoleensa jatkossakin, Lehtinen päättää.
Lue myös:
Teknologiakiinteistöjen avainluvut
Asiakastyytyväisyyskyselyssä kiitosta – tänä vuonna panostetaan tiedonkulkuun